Näin yöllä unta....

31.03.2014 09:30

Unet ovat kiinnostavia, mutta niiden analysointi on vielä kiinnostavampaa. Tässä mihin heräsin tovi sitten:

Uni, tai sen mistä muistan, alkoi siten, että ystäväni Reetta huutaa vierelläni: ”Älä mene!”. Menin kuitenkin. Ei voinut mitään. Kuolin.

Tuli samanlainen tunne, kuin monesti päiväunilla, että kuulee mitä ympärillä tapahtuu saamatta silmiä auki. Ikään kuin vaahtopyörre pyörii silmien edessä. Tulin paikkaan, joka muistutti vanhaa villin lännen kaupunkia. Kaikki oli sellaisen lempeän harmaan sumun peitossa. En muista, kenet ensimmäisenä tapasin. Tapaaminen oli kuitenkin iloinen. Ajattelin, että haluan mennä katsomaan miten lapset ja muut pärjäävät ja että, mitä oikein on tapahtunut. Uni ei varsinaisesti ollut mitenkään ahdistava, ahdistavuus tuli siitä, kun tajusi joutuneensa jättämään rakkaita ihmisiä taakseen.

Jotain siinä vielä tapahtui, mutta kuten varmaan tiedät, nämä unohtuvat nopeasti. Täytyy kyllä sanoa, että kun aloin saamaan silmiä auki, piti hetken miettiä että missä olen. Sen verran todentuntuista kaikki oli.

En ole oikein koskaan uskonut Jumalaan (paitsi rippikoulun jälkeen kaksi viikkoa), taivaaseen tai luomiskertomukseen. Olen aina halunnut uskoa, ettei tämä ole tässä. Kuollessaan ihminen ei sammu kuin lamppu vaan jokin jatkumo siinä on. Olen miettinyt kumpaako ihminen todellisuudessa pelkää; kuolemaa vai kuolemista. Veikkaan että jälkimmäistä. Kuolemisen pelko pitää itsesuojeluvaistomme valppaana. Sen pelossa ei voi kuitenkaan elää vaan järkevää on jollain tasolla valmistautua siihen.

Jos minulta kysyt, niin kuolema on se, mikä kuuluu elämään. Kuoleminen on asia, mitä ei tarvitse pelätä. Se ei tunnu kamalalta, se ei satu.

Unikirjan mukaan kuolemasta uneksiminen tarkoittaa elämänmuutosta. Hitsin hitsi, en olisi nyt kaivannut mitään muutoksia. Juuri kun taas saa asenteensa kohdalleen, että näillä mennään tästä taas eteenpäin, ei kovin suuria muutoksia kaipaa.

Itsensä näkeminen kuolleena tietää kuulemma pitkää ikää. No, sehän meidän suvun naisilla on ollut tapana, elää pitkään. Liekö syynä äkäinen luonne vai miesten itsesuojeluvaisto että kuolevat aiemmin. Vaikka minulla on tämä ”juttu”, olen päättänyt jo aikoja sitten, ettei se minua tapa.

Yksi tulkinta on, että jos näkee joukon kuolleita pitämässä kokousta, on tulossa huonoa säätä, jopa luonnonmullistuksia. No hei…. näillä leveysasteilla sen voi ennustaa ihan ilman uniakin.

Mitenköhän tuon uneni voisi tulkita? Näissä on niin monta elementtiä, että tulkita voi melkein miten vain. Mielenkiintoista kuitenkin, katsotaan miten käy. Jos jossain tulevissa kirjoituksissani on otsikko ”Tätä se mun uneni tiesi….” niin on noissa tulkinnoissa perääkin.