Vapaaehtoistyö on nostanut profiiliaan mm. presidentti Niinistön avustuksella. Tämä tekemisen muoto saa aikaan ”hyvänolonadrenaliinikiksejä”. Vapaaehtoistyöstä on apua niin avun tarvitsijalle kuin sen antajallekin. On tehty tutkimuksia, joiden yksiselitteinen lopputulos on se, että vapaaehtoistyötä tekevät kärsivät vain oman navan tuijottelijoita huomattavasti vähemmän muun muassa depressioista.

Vapaaehtoiseksi ryhtymiseen on useita syitä. Voi olla, että on itse kokenut elämässään jotain sellaista, jonka jakaminen auttaa muita ja itseä. Voi olla, että omat vanhemmat asuvat kaukana ja sen sijaan että pystyy auttamaan heitä, auttaa muita saman ikäluokan ihmisiä. Voi olla, että joku pyysi mukaan. Voi olla, että tarvitsee tekemistä oman syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Jokainen ihminen toimii vapaaehtoisena omien tietojensa ja taitojensa mukaan, maalaisjärjellä.  Siihen ei siis vaadita minkäänlaista erityisosaamista tai tutkintoa.  Järjestöt kouluttavat ja haastattelevat vapaaehtoiseksi haluavat. Vapaaehtoisia sitoo yleisesti vaitiolovelvollisuus, mutta muuten velvollisuus on tehdä vain se minkä on luvannut. Näiden asioiden kanssa ei siis joudu ”naimisiin”, jos sellaiseen mukaan lähtee. Vapaaehtoisuus tarkoittaa siis myös sitä, että niistä voi irtaantua, jos vaikkapa oma elämäntilanne niin vaatii.

Jokaiselle löytyy ihan varmasti tapa, jolla vapaaehtoista auttamistyötä voi tehdä. Se voi olla löytöeläintaloissa auttamista, pienten lasten perheiden vertaistukena olemista, maahanmuuttajatyötä, luonnonsuojelua, sosiaali- ja terveysalan järjestöissä toimimista. Avun tarvitsija voi myös löytyä ihan naapurista, mutta voi olla turvallisempaa kaikin puolin toimia jonkun järjestön tai organisaation kautta.

Auttamisen voi tehdä myös ryhmänä, jos yksin toimiminen ei innosta. Vaikka jokin urheiluseura tai poliittinen nuorisojärjestö voi ottaa asiakseen esimerkiksi matonpesutalkoot tai auttaa muutossa, remontissa tms. tms.

 Seuraavassa muutamia tapoja Vantaalla ja osa järjestöistähän toimii valtakunnallisesti. Kattava esittely Suomessa toimivista vapaaehtoisverkostoista löytyy KansalaisAreena ry:n sivuilta kansalaisareena.fi.

Violan keikka-apu:

• keikkaluontoista avustamista kotona asuville senioreille

Yhteydenotot: puh. 040 740 6622 tai viola@vantaalla.info. Nettisivut: viola.nettisivu.org

• vastaavanlaiset keikka-avut toimivat myös ainakin Helsingissä (Helsinki Missio) ja Espoossa (Espoon Vapaaehtoisverkosto)

Vantaan kaupunki:

• koulujen aamu- ja iltapäiväkerhoihin mummoja ja pappoja
• SenioriOsaajat
• palvelutalojen vapaaehtoistoimintaan

Lisätietoja:  vantaa.fi/vapaaehtoistoiminta

Evankelisluterilainen seurakunta

• Nikkaristit/kyläsepot
• keikkaluonteista avustamista
• kaikenlaista vapaaehtoistyötä esimerkiksi lasten, nuorten, vanhusten ja maahanmuuttajien parissa.

Yhteydenotot seurakuntien omilla nettisivuilla: vantaanseurakunnat.fi

Punainen Risti:

• ystävätoiminta vammaiselle/ikäihmiselle/pitkäaikaissairaalle
• saattoapu
• Nuorten Turvatalojen vapaaehtoistoiminta
• lipaskerääjiä , lasten kerhojen vetäjiä, tapahtumien järjestäjiä sekä kouluvierailijoita.

Yhteydenotot: tikkurila@punainenristi.fi , nettisivut:  tikkurila.punainenristi.fi

Pelastakaa Lapset ry:

• sijaisperheiden tukihenkilötoimintaa

Mannerheimin Lastensuojeluliitto:

•  Paikallisyhdistykset tarvitsevat apua esimerkiksi retkien, tapahtumien ja harrastekerhojen toteuttamiseen.
• Hae koulusi tukioppilaaksi. Tukioppilastoiminta on MLL:n tukemaa toimintaa.

Tutustu:  mll.fi/nuortennetti

Unicef

•     Ympäri Suomen paikallisryhmiä, joiden toimintaan voi lähteä mukaan.
•     Vapaaehtoistyötä ulkomailla.

Parasta lapsille

•  Vapaaehtoiset järjestävät omalla paikkakunnallaan lapsille ja perheille leiritoimintaa, tapahtumia ja tempauksia.

Ensi- ja turvakotien liitto / Vantaan Ensi- ja turvakoti

•  Vapaaehtoistyötä esimerkiksi tapahtumien ja retkien järjestämisessä, rahan hankkimisessa ja käytännön töissä (leipominen, maalaaminen…).

Lisätietoja:  www.vantaanturvakoti.fi

YAD – Youth Against Drugs

•  YAD:in jäsenet ja paikallisosastot järjestävät omalla paikkakunnallaan esimerkiksi diskoja, konsertteja, kilpailuja.

Lisätietoja: yad.fi

Irti huumeista ry

• Toimintamuotoja ovat vertaistukiryhmät, puhelintuki, asiakastapaamiset, tukihenkilötoiminta sekä ehkäisevä päihdetyö

Amnesty

•     Vapaaehtoiset avustavat toimistotöissä tai tapahtumissa.
•     Netissä voi tehdä vetoomuksia vaarassa olevien puolesta.

Animalia

•  Apua tarvitaan esimerkiksi postittamiseen ja tapahtumien järjestämiseen. Osan työstä voi tehdä sähköpostin välityksellä.

WWF

•     Liity vapaaehtoiseksi esimerkiksi talkoisiin, öljyntorjuntajoukkoihin tai keräyksiin.
•     Haasta koko koululuokkasi mukaan ympäristöstä huolehtimiseen.

Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille löytyy runsaasti tietoa. Oikein hyviä nettisivuja on muun muassa:

• kansalaisareena.fi
• mll.fi/nuortennetti
• vantaa.fi/vapaaehtoistoiminta

Suomi on yhdistysten luvattu maa. Täällä on tuhansia yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka on perustettu jonkin aatteen tai asian ympärille. Puolueet, ay-liike, urheiluseurat, sosiaali- ja terveysalan järjestöt, nämä kaikki pyörivät vapaaehtoisten voimin ja ylin päättävä elin onkin luottamushenkilöpohjainen eli jäsenet käyttävät ylintä päätäntävaltaa. On todella tärkeää, että kaikkea vapaaehtoistoimintaa johdetaan oikein. Monessa asiassa vapaaehtoisten johtaminen on vaativampaa kuin palkollisten.

Ensinnäkin pitää ymmärtää vapaaehtoisten motivaatio ja ylläpitää tätä motivaatiota. Tuki ja ohjaus on tärkeää. Johtajan, tai koordinaattorin, on hyvä tiedostaa, että vapaaehtoinen ei toimi minkään työlainsäädännön alaisena eli aivan samat velvoitteet eivät häntä koske. Vapaaehtoinen voi helposti pompata pois ringistä, jos kokee johtamisen epämiellyttäväksi.  Tekemisen on oltava mukavaa, siitä pitää saada kiitosta ja kannustusta. Vapaaehtoisia ei voi pitää itsestäänselvyytenä.

Sen, kuka johtaa vapaaehtoisia (on se sitten luottamushenkilö tai palkattu henkilö), on tarpeellista ymmärtää järjestönsä toiminta ja historia; miksi järjestö on alun perin perustettu. Mitkä ovat sen aatteet, arvot ja perusidea. Sooloilu tässä asiassa on kirosana.

Myös organisaation koko voi luoda haasteita. Pienessä vapaaehtoiset ovat lähempänä, mutta suurissa paljon palkattua henkilökuntaa olevissa järjestöissä voi joltakin yksittäiseltä työntekijältä helposti unohtua vapaaehtoinen kaiken muun massan joukkoon. Tällöin johtajalta vaaditaan kykyä paitsi huomioida vapaaehtoinen myös muistuttaa palkollisia vapaaehtoisten olemassa olosta ja siitä, että mikään järjestö ei toimi ilman vapaaehtoisia.

Rohkeasti mukaan vaan! Vapaaehtoistyö antaa taatusti enemmän kuin ottaa.

Se olisi seurakuntavaalit kohta. Vaaleissa valitaan edustajat kotiseurakunnan seurakuntaneuvostoon sekä koko kaupungin seurakunnista koostuvaan yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Olen todellakin joutunut pohtimaan näiden vaalien merkitystä ja toden totta, aika moni muu myös on sitä miettinyt ja päättänyt jättää äänestämättä kokonaan.

Mulle äänestämättä jättäminen ei ole vaihtoehto. Mut on kasvatettu niin, että aina pitää käyttää se yksi ainoa äänioikeus. Se on oikeus, saavutettu etuus, jota multa ei voi ottaa pois.

Mutta miksi sen teen? En usko Jumalaan, en Jeesuksen ihmetekoihin, mielestäni Raamattu on tilaustyönä tehty lakikirja, jolla sen ajan ihmiset on saatu tottelemaan keisareita - tai mitä ne nyt oli -. ”Jos joku lyö, käännä toinen poski” – PAH mitä potaskaa….

Kuulun kirkkoon koska ei ole koskaan tullut erottua. Aiemmin ajattelin, että se kuuluu meidän kulttuuriin. Syy, miksi sitä olen viime aikoina eroa harkinnut, on raha. Verotuksellinen systeemi ei mielestäni ole ihan oikein.  Toinen asia, mistä en tässä meidän luterilaisessa uskonnossa pidä on se, että on häät, hautajaiset tai ristiäiset niin aina itketään! Jo pelkät virret ovat niin ahdistavia, että itku tulee jo alkusoinnuissa! Ja onhan tässä huomattu, että aika ahdasmielistä on ollut.

Kuitenkin, olen käyttänyt kirkon palveluita ja tulen vielä käyttämäänkin. Palveluita voi vaatia vain jäsenet, on ajatusmaailmani.  Kirkkohäitä ei ollut, eikä varmaan tulekaan ja tietääkseni ketään ei ole koskaan jätetty hautaamatta, mutta:

Kirppu on tällä hetkellä kirkon lasten teatterikerhossa ja tykkää kovasti. Siellä ei veisata virsiä eikä muutenkaan puhuta mistään maallisia asioita kummemmasta. Se on normaalia kasvatusta ryhmätyöskentelyyn, jakamiseen, erilaisuuteen sopeutumiseen ja aktiiviseen elämään.

Kun olin äitiyslomilla ja asuin pientaloalueella, oli seurakunnan perhekerho eräänlainen henkireikä; sai jutella aikuisten kanssa, lapset saivat leikkiä toisten lasten kanssa, oli luentoja, kahvittelua….

Ruustinna on käynyt rippikoulun, Korppi tekee sen ensi vuonna ja Kirpullakaan ei siihen ole kuin neljä vuotta. Ruustinnalla taisi käydä samalla tavalla kuin mulle; olin uskovainen tasan kaksi viikkoa rippikoulun jälkeen…. No, se koulu ei tuottanut uutta aktiivista seurakuntalaista, mutta on se silti oleellinen osa nuoren kasvuprosessia.

Kirkko tekee hyvää työtä monella saralla: Nuorisotyö, lapsityö, vanhus- ja diakoniatyö. Puhumattakaan kehitysyhteistyöstä.  Myös vapaaehtoistyö on vankka. Mikä onkaan sen parempaa syrjäytymisen ehkäisemistä kuin toimia vapaaehtoisena tai nauttia vapaaehtoisen seurasta ja avusta!

Vaikka siis olen täysin ateisti, on kirkko ansainnut sen, että käytän äänioikeuttani. Myös 17-vuotias Ruustinnani tulee aloittamaan äänestyskäyttäytymisaktivismin näissä vaaleissa. Miltähän se tuntuu kun ensi kertaa elämässään saa äänestää, olla askeleen lähempänä aikuisuutta!

No, minä en enää muista miltä se tuntui, äänestämisneitsyyteni menettämisestä on kulunut jo melkoisesti aikaa……

Kirkko on muuten tehnyt äänestämisen tosi helpoksi: se käy ihan kauppareissulla vaikka Jumbossa. Ei tarvitse olla kuin henkkari mukana ja eikös se ajokortti aika monella ole jo valmiiksi lompakossa. Jos joutuisin käymään kirkossa äänestämässä, en ehkä vaivautuisi, jos on muuta tekemistä. Eli äänestämisen vaikeus ei ole enää mikään syy jättää äänestämättä.

Sitä vaan tässä pohdin, että pitäisikö puoluetunnukset poistaa näissä vaaleissa? Onko sillä loppujenlopuksi merkitystä? Eiköhän tässä kuitenkin ole se yksi ja sama lopullinen aate miksi joku haluaa toimia kirkon hallinnossa? Itse erehdyin olemaan taannoin (2000 –luvun alkupuolella) ehdokkaana, täyte-ehdokkaana. Siinähän sitten kävi niin että tulin valituksi. Taisin olla eräänlainen ääniharava, kun sain muistaakseni 25 ääntä. Tämä oli siis Vantaalla…. Mutta huomasin heti, että seurakuntaneuvostossa ei puoluepolitiikalla tee mitään. Tässä voisikin ajatella muunlaista ehdokasasettelutapaa kuin puolueet, eikö?

Se, ketä äänestän, pitäisi vielä päättää. Katson nimen, ammatin ja iän. Niin kuin aina, ehdokkaaseen pitää pystyä samaistumaan jollain aspektilla. Aina kuulee sitä ärsyttävää valitusta, että poliitikot ajavat vain omia etujaan – eikö juuri siksi kannata valita sellainen ehdokas johon voi samaistua mahdollisimman paljon?? Se on hyvin yksinkertaista. Jos kirkko on erimieltä kanssani homojen oikeuksista – äänestän henkilöä joka hyväksyy homoavioliitot. Jos kirkko ei hyväksy naispappia – äänestän henkilöä joka hyväksyy. Muutos lähtee siis sisältä päin. Kirkko tarvitsee meitä vapaamielisiä äänestäjiä, muuten asiat ei miksikään muutu. Luin joskus Aku Ankasta: ”On ulvottava sutena, mutta kovemmin”. Hyvin sanottu J

Ehkä kuitenkin saan vielä nähdä sen päivän, että kirkko ja valtio erotetaan. Löytyisikö Tikkurilan seurakunnasta ketään ehdokasta, joka olisi tästä asiasta samaa mieltä kanssani?

Kyllä ateistinkin kannattaa äänestää seurakuntavaaleissa, vaikka ennakkoon 27.-31.10.2014 tai jos edes kerran elämässään haluaa juoda kirkkokaffeet niin se on  9.11.2014.

Raikas raparperipiirakka

Tämoon ollu Kotivinkki –lehen numerosa 11, mut kunen löytäny netistä niin paan sen tähän.

8-10 pallaa

kestää tehä kakskytäviis minnuuttia ja kolokytäviis minnuuttia uunisa.

Pohoja

100 g voita

1 dl sokeria

2,5 dl vehenäjauhoja

1 tl vanilijasokeria

1 tl leivinjauhetta

1 kananmuna

Nypi huoneesa lämmenny voi kuiviin aineisiin niin et tullee murua. Lissää muna ja sekota niin että siitä tullee tihiää.

Painele se taikina kakskytäkaks senttiä halakasijaltaan olevaan vuokaan. Paa jauhoja kässiin niin käy helepommin.

Täyte

1 l raparperiä (pilikottuna)

1 rkl maissitärkkelysjauhoja (vaikkapa Maizena)

1 rkl sokeria

Paa raparperipalojen kansa maissitärkkelys ja sokeri. Sekoita ja kaaja se pohojan pääle.

Kuorrutus

3 dl kaurahiutaleita

2 dl valamista kinuskikastiketta

hippisellinen (vai onko se hyppysellinen) suolaa. No, tiiät mitä tarkotan.

Paa aineet yhteen ja sekota niin helevetisti että siitä tullee sievää. Ja sitten levität sen siihen raparperien pääle.

Uunin pittää olla jo kakssattaa astetta. Piä piiras uunisa kolokytäviis minnuuttia suunnilleen.

Anna pikkasen jähtyä ja syötte sen sitte vanilijakastikkeen tai –jäätelön kansa.

Nam nam nam!

P.s. Minen oo raahelainen alakuasukas, mut oon sielä sen verran juossu, et eiköhän tää jotensaki suju J

Mitäkö mietin näin äitienpäivänä?

On hienoa olla äiti. Täydellinen en ole, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. En edes halua ajatella, olisinko voinut tehdä jotain toisin. Se on turhaa. Paljon on ollut iloja, mutta myös surua.  Aina on menty vaikeuksien kautta voittoon. Loppujen lopuksi. Elämä lasten kanssa on kaksisuuntaista kasvatusta; siinä missä kasvatan lapsiani, kasvattavat he myös minua kaiken aikaa. Oppii tietämään, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Tarkoitus lienee, että lapset oppivat tekemään valintoja, kun sen aika tulee. Minusta on tärkeää, että lapset tekevät myös vääriä valintoja ja sen myötä huomaavat, että ei se haittaa. Tärkeää on oppia, miten väärät valinnat käsitellään niin, etteivät ne toistu. Ja että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä katua päätöksiään.

Yhtä asiaa toivon kuitenkin, etteivät lapset minulta opi. Se on suuri suuni ja suorapuheisuuteni. Välillä sanat vain tulevat, en ole oppinut vielä tarpeeksi hillitsemään kieltäni.  Kuulen, mutta en aina kuuntele. Ymmärrän vasta jälkeenpäin, mitä minulle on haluttu sanoa. Pitää vissiin hommata uusi kristallipallo….

Opetan, että puhuminen on tärkeää. On se, mutta yhtä tärkeää on kuunteleminen. En vaan käsitä sitä, miten joku muu voisi tietää paremmin kuin minä itse mitä ajattelen.  Voihan se olla, ja varmaan onkin,  että sanon jotain mikä kuulostaa erilaiselta kuin tarkoitan. Mutta herranjestas, olen yksinkertainen ihminen, en pysty vääntelemään sanoja niin etten tarkoita sitä mitä sanon!

Tätä iloista päivää varjostaa hieman eilinen episodi. Se oli taas minä, temperamenttini ja suuri suu. Uskon kuitenkin että peli ei ole menetetty. Ja jos on, niin sen kanssa eletään. Otetaan märät rätit kasvoilta ja pyyhitään niillä pöytä. Ei jaksa kauaa märehtiä. Katkeruus ja itsesääli tekevät ihmisestä ruman.

Sanon aina, että menneet on menneitä. Niistä otetaan opiksi ja muistellaan hyviä hetkiä. Menneisyyden demonit pitää manata pois ja jättää ne luurangot kaappiin ennemmin kuin vatvoa asioita. Pitää pystyä asettamaan nykyhetki ja tulevaisuus menneisyyden edelle. ”Yesterday is history, tomorrow is a mystery, today is a gift”. Näin muistan jostain lukeneeni.  Jos joku sanoo, että ”muistelepas mitä sanoit silloin viime syyskuussa tiistaina siinä Jumbon liukuportaissa”, suljen korvani. En muista.

Siinä vaiheessa kun tajuaa, että jokainen aamu on uuden alku, on jo oikeassa suunnassa. Tietää olevansa oikealla tiellä, kun ei ole tarvetta katsoa taaksepäin. 

Sanotaan, että vaikeneminen on kultaa. Höpö höpö, sanon minä! Elämä voi hetkessä heittää häränpyllyä, siksi pitää sanoa kun on sanottavaa. Pitää itkeä silloin kun itkettää, pitää pussata silloin kun pussatuttaa. Kukaan ei ole toistaan parempi.

Päässä soi Abban ”The winner takes it all”. Voittaja on se, joka on sinut menneisyytensä, itsensä ja nykyisen elämänsä kanssa.  Kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Niin ihmisten kuin eri elämänvaiheidenkin.

Vähän on vielä apea olo, mutta voin tänään huonommin kuin huomenna ;-)

Tästä on nyt hieman aikaa, mutta kokemus oli sen verran ajatuksia herättävä, että on pitänyt antaa ajan vähän kulua…..

Tapahtui siis viime elokuussa:

Mulla on muutamia tuttuja ja kavereita, jotka ovat harrastaneet nettideittailua pidemmän aikaa. Osa hyvällä, osa huonolla menestyksellä. Pakkohan munkin oli sitä kokeilla. Ja usko tai älä, enemmän uteliaisuuttani kuin kumppanin toivossa. Aiemmin olin kokeillut jotain ilmaisia FB-sovelluksia, mutta en kovin innostunut niistä ole ollut. Kavereita niistä olen kuitenkin saanut.

Nyt piti kokeilla sellaista ”älyttömän-hyvää-ja-toimivuus-on-taattu” –systeemiä, valitsin sivustoksi Suomi24.fi:n.  Tein profiilin ihan viimeisen päälle rehellisesti, kuvan kera tietysti.  Laitoin sinne, että etsin ”ystävyyttä”, vaihtoehtoja olisi ollut pelkästä seksistä naimisiin menoon saakka. Mutta ne ei mun juttuja ole ollenkaan.  

Aluksi ajattelin, että on kohteliasta kaikkiin viesteihin. Nopeasti kuitenkin huomasin, että jotkut miehet käsittivät vastauksen VÄLITTÖMÄSTI siten, että olen kiinnostunut ja haluan hetimiten naimisiin. Vaikka kuinka sanoin, etten välitä naimisiinmenosta, sain kunnolla riitaakin aikaiseksi. Mun olisi pitänyt ymmärtää, että jos he haluavat olla kanssani, täytyy mun haluta olla heidän kanssaan. Tällaisia miehiä on muuten aika paljon……

Toisaalta sain useita viestejä itseäni huomattavasti nuoremmilta miehiltä ja viestikin oli aika selkeä: ”Tuu i*** nuoren miehen m*****!”

Just joo……

Loppujen lopuksi lopetin käytön alle kahteen viikkoon, koska en enää jaksanut. Havaintoja kuitenkin tein:

Vinkkejä naisille:

Nämä nettisivut vilisevät scammereita eli huijareita. Kutsun heitä ”käännössulhasiksi”. Tarinat on mitä erikoisempia, yleensä kuitenkin aika uskottavia. Ymmärrän hyvin, että kontaktia kaipaava menee helposti näiden lankaan. Mutta usko pois, jos joku asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei sitä ole. Viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa rahanpyyntö, on syytä blokata ko. henkilö pois. Nimimerkit saattavat kertoa jo etukäteen ihmisestä paljon, vaikkakaan ei aina. Esim. ”Pistolapio” osoittautui oikein mukavaksi mieheksi.

Mun ajatteluni siitä, että on kohteliasta vastata kaikille, ei ehkä ole järkevää. Mutta kyllä jokainen huomaa itse sen oikean tavan toimia.

Vinkkejä miehille:

Autonmerkit ovat huonoja nimimerkkejä. ”Hiace69” tai ”Saab” ei valitettavasti herätä intohimoja. Samoin se, että ei ole kuvaa. Päähineet kuvassa on ihan OK, paitsi jos päähine on karvahattu, oranssi paksu pipo tai sombrero. Kuvassa on hyvä olla selvin päin ja HYMYILLÄ!  Nimimerkeistä kannattaa suosia ihan omaa nimeä tai lempinimeä. Viestiä ei kannata aloittaa sanoilla: ”Tyttöystäväni petti minua 10 vuotta sitten….” (olisko jo aika päästä asian yli?) tai ”Ma pitaa vanha nainen” (Vanha? Kuka? Minäkö? Eikö Googlen käännösohjelma tiedä ettei naista saa sanoa vanhaksi?). Ihan tavalliset ”Hei, mitä kuuluu?” –aloitukset on niitä parhaita.

On näillä sivustoilla paljon hyviä ja kunnollisia miehiä. Minäkin juttelin monen kanssa kaikkea mukavaa elämästä. Joillekin kerroin, että kyseessä on mun uteliaisuuteni tyydyttämiseen tarkoitettua tutkivaa journalismia. Muutaman kerran kävin treffeillä, ja joidenkin kanssa puhuin ihan puhelimessakin. Oikein mukavia miehiä suurin osa. Mä kuitenkin nautin itsenäisenä naisena olemisesta eli nämä ”suhteet” jäivät ihan kaveripohjalle.

Paitsi että.

Yksi jäi mieleen ja kiitos hänen sinnikkyydestään, mulla on nyt miesystävä. Hänen parisuhdeajattelunsa on samoilla linjoilla omani kanssa. Meillä on mm. täysin erilainen musiikkimaku, mutta kunnioitamme toistemme erilaisia näkemyksiä. Hän kohtelee mua hyvin ja minä kohtelen häntä hyvin. Kumpikaan ei väkisin tuppaudu toisen arkeen vaan antaa tilaa harrastuksille, lapsille, työlle, jne. Kun näemme, se on juhlapäivä. Jää kaikki parisuhteen banaaliudet pois, kun tapaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Eli olen siis tyytyväinen tähän kokeiluun, vaikka tuskin toiste siihen en enää ryhdy.

Maksoin tuosta lystistä 8 €/2 viikkoa. Muuten sivusto on ilmainen, mutta kun vähän maksaa niin saa jotain enemmän; parempaa näkyvyyttä ja tilastoja. Olinkin säästänyt mun tilastoni:

Suomi24.fi treffisivuston tilastot ajalta 4.-15.8.2013:

-   profiilia katselleita                                                                               956

-   suosikkilistattu                                                                                    16 kertaa

-  Lähetettyjä viestejä (minä lähettänyt, sis. vastaukset)                         582                      43 käyttäjälle

-  Vastaanotettuja viestejä (minä vastaanottanut)                                    683                      46 käyttäjälle

-  Blokattuna                                                                                              1 kerran

-  Itse blokkasin                                                                                          4 käyttäjää

En tiedä, ovatko nämä tilastot hyviä, keskinkertaisia vai huonoja. Olisi ollut kiva jutella joidenkin naisten kanssa heidän kokemuksistaan, mutta jotenkin en saanut itsestäni irti että olisin ottanut yhteyttä johonkin naiseen treffisivuston kautta…….

Mielelläni kuitenkin kuuntelen, jos joku haluaa kertoa kokemuksistaan.

Kannustan lähtemään mukaan näihin leikkeihin. Ne ei ota, jos ei anna. Kunhan on vaan varovainen. Tuntuu, että nykyään ihmiset eniten tapaavatkin juuri netin välityksellä, se on nykyaikaa. Aika moni teistä varmaan tietää, ettei ne baari-iltojen seikkailut oikein ole enää tässä iässä kovinkaan in. Känni-ääliöt kuuluu teini-ikään, jos siihenkään.

Vai mitä?

Unet ovat kiinnostavia, mutta niiden analysointi on vielä kiinnostavampaa. Tässä mihin heräsin tovi sitten:

Uni, tai sen mistä muistan, alkoi siten, että ystäväni Reetta huutaa vierelläni: ”Älä mene!”. Menin kuitenkin. Ei voinut mitään. Kuolin.

Tuli samanlainen tunne, kuin monesti päiväunilla, että kuulee mitä ympärillä tapahtuu saamatta silmiä auki. Ikään kuin vaahtopyörre pyörii silmien edessä. Tulin paikkaan, joka muistutti vanhaa villin lännen kaupunkia. Kaikki oli sellaisen lempeän harmaan sumun peitossa. En muista, kenet ensimmäisenä tapasin. Tapaaminen oli kuitenkin iloinen. Ajattelin, että haluan mennä katsomaan miten lapset ja muut pärjäävät ja että, mitä oikein on tapahtunut. Uni ei varsinaisesti ollut mitenkään ahdistava, ahdistavuus tuli siitä, kun tajusi joutuneensa jättämään rakkaita ihmisiä taakseen.

Jotain siinä vielä tapahtui, mutta kuten varmaan tiedät, nämä unohtuvat nopeasti. Täytyy kyllä sanoa, että kun aloin saamaan silmiä auki, piti hetken miettiä että missä olen. Sen verran todentuntuista kaikki oli.

En ole oikein koskaan uskonut Jumalaan (paitsi rippikoulun jälkeen kaksi viikkoa), taivaaseen tai luomiskertomukseen. Olen aina halunnut uskoa, ettei tämä ole tässä. Kuollessaan ihminen ei sammu kuin lamppu vaan jokin jatkumo siinä on. Olen miettinyt kumpaako ihminen todellisuudessa pelkää; kuolemaa vai kuolemista. Veikkaan että jälkimmäistä. Kuolemisen pelko pitää itsesuojeluvaistomme valppaana. Sen pelossa ei voi kuitenkaan elää vaan järkevää on jollain tasolla valmistautua siihen.

Jos minulta kysyt, niin kuolema on se, mikä kuuluu elämään. Kuoleminen on asia, mitä ei tarvitse pelätä. Se ei tunnu kamalalta, se ei satu.

Unikirjan mukaan kuolemasta uneksiminen tarkoittaa elämänmuutosta. Hitsin hitsi, en olisi nyt kaivannut mitään muutoksia. Juuri kun taas saa asenteensa kohdalleen, että näillä mennään tästä taas eteenpäin, ei kovin suuria muutoksia kaipaa.

Itsensä näkeminen kuolleena tietää kuulemma pitkää ikää. No, sehän meidän suvun naisilla on ollut tapana, elää pitkään. Liekö syynä äkäinen luonne vai miesten itsesuojeluvaisto että kuolevat aiemmin. Vaikka minulla on tämä ”juttu”, olen päättänyt jo aikoja sitten, ettei se minua tapa.

Yksi tulkinta on, että jos näkee joukon kuolleita pitämässä kokousta, on tulossa huonoa säätä, jopa luonnonmullistuksia. No hei…. näillä leveysasteilla sen voi ennustaa ihan ilman uniakin.

Mitenköhän tuon uneni voisi tulkita? Näissä on niin monta elementtiä, että tulkita voi melkein miten vain. Mielenkiintoista kuitenkin, katsotaan miten käy. Jos jossain tulevissa kirjoituksissani on otsikko ”Tätä se mun uneni tiesi….” niin on noissa tulkinnoissa perääkin.

Tästä siis on kyse:

Olen 43 – vuotta vanha kolmen lapsen äiti. Lapset ovat 10-, 14- ja 17 –vuotiaita. Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä lokakuusta 2010 alkaen, koska päässäni on leikattavaksi kelpaamaton gliooma, siis aivokasvain. Statukseni on 100%:n invalidi. Huhtikuusta 2013 olen tehnyt osa-aikatyötä 21 t/vko pientä korvausta vastaan. Tuloni koostuvat siis eläkkeestä, alimmasta kuntoutustuesta, lapsilisistä ja palkasta. Veroa maksan eläkkeestä 25% ja palkasta 32%.  Asun vuokrakolmiossa Vantaan Hiekkaharjussa. Vuokra on nyt 1098 €/kk. Eronnut olen v. 2011. Käytän vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua, jossa saan kulkea taksilla 8 edestakaista matkaa kuukaudessa pääkaupunkiseudulla, Tuusulassa, Keravalla ja Sipoossa. Maksan näistä matkoista saman verran kuin julkinen liikenne maksaisi. Työmatkastani maksan normaalin taksan, työsuhde-etuja kun ei ole.

Sairauteni vuoksi syön kalliita lääkkeitä ja käyn julkisessa terveydenhuollossa kontrolleissa useita kertoja vuodessa.

Olen ns. väliinputoaja, koska olen ”varakas” jos haen asumistukea, mutta ”köyhä” jos haen asuntolainaa.

Olin todella raivoissani luettuani kehysriihen päätökset. Nyt kun olen enimmän vihani saanut ulospurettua, tein ihan listan siitä, miten päätökset vaikuttavat jokapäiväiseen elämääni. En ole tarkoituksella ajatellut nyt ketään muuta, vain omaa perhettäni. Halusin tietää, onko tilanne niin kamala kuin se ensilukemalta vaikutti.

Menot

• Pääomavero ja kiinteistövero nousevat -> vuokrat nousee
• sähkövero nousee -> asumiskustannukset kallistuvat
• Ajoneuvovero ja polttoainevero nousevat, taksien verovähennys poistuu -> hinnat nousee -> kunnat säästävät menoissa -> liikuntavammaisten kuljetuspalvelu kiristyy, omavastuut nousevat tai koko palvelu lopetetaan
• Korotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja
• Kehitysyhteistyön määrärahoista säästetään Lääkekorvauksille omavastuu
• makeisvero nousee.

Selittelen näitä sitten tuonnempana.

Tulot

• Etuuksien indeksikorotukset jäädytetään (saan kuntoutustukea 61 €/kk + työkyvyttömyyseläkettä)
• Lapsilisiä leikataan (3 lasta, saan kahdesta lapsilisää yksinhuoltajakorotuksella) Huom! Tämä on lisäkiritys, koska lapsilisän indeksikorotushan on jo jäädytetty.
• Palkka nousee v. 2014 0,8% ja v. 2015 0,4%

Niin. Vaikka olen huono matematiikassa, ilman laskemistakin jo näkee, että menot kasvavat huomattavasti enemmän kuin tulot. Tästäkö minun pitäisi olla kiitollinen hallitukselle? Pitääkö minun ajatella, että kivaa kun valtionvelka saadaan taittumaan? Kuinka pitkälle tulevaisuuteen ymmärryksen pitää ulottua?

Jokainen päivä on selviytymistä. Ruokaa on ostettava, lukiokirjat hankittava, lasten saatava harrastaa (vaikka halvalla siinä asiassa pääsen moneen muuhun verrattuna, vain n. 70 €/kk kolmen lapsen harrastukset), bussikortit ostettava, vaatteita kasvavat lapset tarvitsevat, puhumattakaan siitä, että joskus on kiva ostaa vähän karkkia. Muita nautintoaineita meillä ei käytetä.  Se, että kehitysyhteistyön rahoja leikataan, saa aikaan sen, että mediat pursuavat entistä enemmän kuvia nälkiintyneistä ja sairaista lapsista, on rahankeruugaalailtoja yms. Rahat auttamiseen kerätään herkiltä ihmisiltä, jotka eivät tuijota vain omaa napaansa. Ja valitettavasti olen sellainen.

Onhan tuossa päätöksessä jotain hyvääkin; toimeentulotukea ei jäädytetä ja suurituloisia verotetaan. Olen iloinen suurituloisten puolesta, että heitä eivät leikkaukset ja korotukset tunnu häiritsevän. Olen iloinen, ettei arvonlisäveroa nostettu ja olen iloinen, että työnantajajärjestöt ja taloustieteilijät ovat tyytyväisiä. Tyytyväisiä siis riittää. Mutta valitettavasti aina ei muista iloita toisten puolesta, kun joutuu laskemaan montako euroa on päivässä käytettävissä, tai montako päivää ennen se loppuu kunnes seuraava raha tulee.

Mutta olen iloinen myös siitä, että yhteiskunta on pakottanut minut terveellisiin elämäntapoihin.

Mikä on siis lopputulos?

Tuloissani ei ole mitään vikaa, vika on menoissa. Mistä siis tinkiä? No, ensimmäisenä tietenkin tingitään huvituksista; lehtiä ei enää tilata, matkustaminen rajoittuu junamatkaksi mummolaan, hyväntekeväisyyteen ei enää rahaa anneta, jäsenmaksut lopetettava, vaatteet ostetaan kirpparilta tai käytetään toisten vanhoja. Ruoka tehdään kokonaan itse ja juostaan tarjousten perässä. Sairastua ei saa. Kalliit lääkkeeni jätän ostamatta, tästedes luotan Hyvään Tuuriin ja Kovaan Tahtoon. Parturissa ja kampaajalla käyvät vain lapset. Omat huvitukseni ovat rakkaan miesystäväni kainalo, sosiaalinen media, elokuvat ja tehtyjen matkojen muistelu. Mitään en tarvitse kotiini, meillä on jo kaikkea. Jos joku menee rikki, se korjataan. On siis tingittävä omista menoista, jotta valtion kassa saa omansa.

Olen itsekkäästi kirjoittanut vain omasta tilanteestani, mutta kaltaisiani ihmisiä on tuhansia ja tuhansia. Tuntuu, että minkäänlainen yrittäminen on turhaa, koska kaikki mitä saat, viedään pois. Pelastukseni olisi lottovoitto tai armokuolema. Jälkimmäisen hallitus olisi voinut hyväksyä kehysriihen päätteeksi. Ravihevonen lopetetaan, kun se sairastuu. Tehdään sama myös meille vakavasti sairastuneille, mehän emme ole kuin rasite. Sen pystyy lukemaan kehysriihikalvosarjan rivien välistä.

Mutta, lempisanontojani on, että periksi ei anneta ennen kuin sydänkäyrä näyttää viivaa. On vain muutettava taktiikkaa. Lopullisen taktiikkamuutokseni teen sen perusteella, mitä Seinäjoen kokous toukokuussa päättää.